The organisation of physiotherapy for people with multiple sclerosis across Europe: a multicentre questionnaire survey

Background Understanding the organisational set-up of physiotherapy services across different countries is increasingly important as clinicians around the world use evidence to improve their practice. This also has to be taken into consideration when multi-centre international clinical trials are conducted. This survey aimed to systematically describe organisational aspects of physiotherapy services for people with multiple sclerosis (MS) across Europe. Methods Representatives from 72 rehabilitation facilities within 23 European countries completed an online web-based questionnaire survey between 2013 and 2014. Countries were categorised according to four European regions (defined by United Nations Statistics). Similarities and differences between regions were examined. Results Most participating centres specialized in rehabilitation (82 %) and neurology (60 %), with only 38 % specialising in MS. Of these, the Western based Specialist MS centres were predominately based on outpatient services (median MS inpatient ratio 0.14), whilst the Eastern based European services were mostly inpatient in nature (median MS inpatient ratio 0.5). In almost all participating countries, medical doctors - specialists in neurology (60 %) and in rehabilitation (64 %) - were responsible for referral to/prescription of physiotherapy. The most frequent reason for referral to/prescription of physiotherapy was the worsening of symptoms (78 % of centres). Physiotherapists were the most common members of the rehabilitation team; comprising 49 % of the team in Eastern countries compared to approximately 30 % in the rest of Europe. Teamwork was commonly adopted; 86 % of centres based in Western countries utilised the interdisciplinary model, whilst the multidisciplinary model was utilised in Eastern based countries (p = 0.046). Conclusion This survey is the first to provide data about organisational aspects of physiotherapy for people with MS across Europe. Overall, care in key organisational aspects of service provision is broadly similar across regions, although some variations, for example the models of teamwork utilised, are apparent. Organisational framework specifics should be considered anytime a multi-centre study is conducted and results from such studies are applied.PubMedWoSScopu

Effect of angiotensin-converting enzyme inhibitor and angiotensin receptor blocker initiation on organ support-free days in patients hospitalized with COVID-19

IMPORTANCE Overactivation of the renin-angiotensin system (RAS) may contribute to poor clinical outcomes in patients with COVID-19. Objective To determine whether angiotensin-converting enzyme (ACE) inhibitor or angiotensin receptor blocker (ARB) initiation improves outcomes in patients hospitalized for COVID-19. DESIGN, SETTING, AND PARTICIPANTS In an ongoing, adaptive platform randomized clinical trial, 721 critically ill and 58 non–critically ill hospitalized adults were randomized to receive an RAS inhibitor or control between March 16, 2021, and February 25, 2022, at 69 sites in 7 countries (final follow-up on June 1, 2022). INTERVENTIONS Patients were randomized to receive open-label initiation of an ACE inhibitor (n = 257), ARB (n = 248), ARB in combination with DMX-200 (a chemokine receptor-2 inhibitor; n = 10), or no RAS inhibitor (control; n = 264) for up to 10 days. MAIN OUTCOMES AND MEASURES The primary outcome was organ support–free days, a composite of hospital survival and days alive without cardiovascular or respiratory organ support through 21 days. The primary analysis was a bayesian cumulative logistic model. Odds ratios (ORs) greater than 1 represent improved outcomes. RESULTS On February 25, 2022, enrollment was discontinued due to safety concerns. Among 679 critically ill patients with available primary outcome data, the median age was 56 years and 239 participants (35.2%) were women. Median (IQR) organ support–free days among critically ill patients was 10 (–1 to 16) in the ACE inhibitor group (n = 231), 8 (–1 to 17) in the ARB group (n = 217), and 12 (0 to 17) in the control group (n = 231) (median adjusted odds ratios of 0.77 [95% bayesian credible interval, 0.58-1.06] for improvement for ACE inhibitor and 0.76 [95% credible interval, 0.56-1.05] for ARB compared with control). The posterior probabilities that ACE inhibitors and ARBs worsened organ support–free days compared with control were 94.9% and 95.4%, respectively. Hospital survival occurred in 166 of 231 critically ill participants (71.9%) in the ACE inhibitor group, 152 of 217 (70.0%) in the ARB group, and 182 of 231 (78.8%) in the control group (posterior probabilities that ACE inhibitor and ARB worsened hospital survival compared with control were 95.3% and 98.1%, respectively). CONCLUSIONS AND RELEVANCE In this trial, among critically ill adults with COVID-19, initiation of an ACE inhibitor or ARB did not improve, and likely worsened, clinical outcomes. TRIAL REGISTRATION ClinicalTrials.gov Identifier: NCT0273570

Liikuntaharjoittelun vaikutukset MS-tautia sairastavien toimintakykyyn

MS-tauti (eli multippeliskleroosi) on nuorten aikuisten yleisin vaikeaa vammaisuutta aiheuttava keskushermoston pitkäaikaissairaus. Sairautta luonnehtivat liikkumisvaikeudet, lisääntyvä haitta ja oireiden kirjavuus. MS-taudin syy on tuntematon, eikä siihen ole parantavaa hoitoa. Siksi keinot oireiden lievittämiseksi, toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi ovat tärkeitä MS-tautia sairastaville. Väitöstutkimuksessa selvitettiin kuusi kuukautta kestäneen liikuntaharjoitteluohjelman vaikutuksia MS-tautia sairastavien toimintakykyyn. Lisäksi siinä arvioitiin hapenottokyvyn, MS-taudin aikaansaaman haitan ja vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden välisiä yhteyksiä. Tutkittavat jaettiin satunnaisesti harjoittelu- ja verrokkiryhmiin. Harjoitteluryhmän jäsenet osallistuivat ensiksi kolmen viikon ajan ohjattuun harjoitteluun laitoskuntoutusjaksolla. Tämän jälkeen he jatkoivat harjoittelua kotioloissa 23 viikon ajan kuntoutuksessa saamiensa ohjeiden pohjalta. Harjoitteluohjelma koostui voima-ja kestävyysharjoittelusta, joskin siinä painotettiin voimaharjoittelua. Verrokkiryhmän jäsenet eivät saaneet minkäänlaista liikuntaneuvontaa tai -ohjausta. Kummallekin ryhmälle tehtiin tutkimusmittauksia alkutilanteessa ja kuuden kuukauden jälkeen. Ensijaisena kiinnostuksen kohteena oli harjoittelun vaikutus kävelynopeuteen, jota arvioitiin lyhyellä (25 jalkaa eli 7.62 m) ja pitkällä (500 m) matkalla. Tämän ohella kartoitettiin harjoitteluvaikutuksia useisiin fyysisen ja henkisen toimintakyvyn osa-alueisiin, MS-taudin aikaansaamaan haittaan ja elämänlaatuun. Liikuntaharjoittelu paransi merkittävästi kävelynopeutta sekä lyhyellä että pitkällä matkalla. Lisäksi se kohensi yläraajojen lihaskestävyyttä, lievitti MS-taudin aikaansaamaa haittaa ja vähensi osittain lihasuupumusta. Harjoittelulla ei ollut merkittäviä haittavaikutuksia, esimerkiksi MS:lle ominaiset pahenemisvaiheet jakautuivat tasaisesti ryhmien kesken tutkimuksen kuluessa. Maksimaalinen hapenottokyky todettiin alhaiseksi jo varhaisessa MS:n vaiheessa. Keskeiseksi alentunutta hapenottokykyä ennustavaksi tekijäksi osoittautui sairauden aikaansaama neurologinen haitta. Liikuntatutkimus MS-taudissa on viime vuosina lisääntynyt niin laadullisesti kuin määrällisesti. Tämän myötä vanhakantaiset käsitykset liikunnan mahdollisista haittavaikutuksista MS-tautia sairastavilla ovat kumoutuneet. Väitöstutkimus on, kansainvälisestikin arvioituna, yksi harvoista joka antaa korkeatasoista tutkimusnäyttöä pitkäkestoisen liikuntaharjoittelun suotuisista vaikutuksista MS-tautia sairastavien fyysisen toimintakyvyn osa-alueisiin. Edelleen tutkimus osoittaa varsin yksiselitteisesti, että liikuntaharjoittelu MS-taudissa on turvallista, eikä sillä ole haittavaikutuksia sairauden luonnolliseen kulkuun tai oireisiin. Liikunta on MS-taudissa tärkeä itsehoidon keino, joka tukee lääkehoidoista saatavaa hyötyä ylläpitämällä liikunta- ja toimintakykyä. Väitöstutkimuksen pohjalta liikuntaharjoittelua voidaan hyvin perustein suositella henkilöille, joilla on lievä tai keskivaikea MS-taudin aiheuttama haitta. Tulokset korostavat, että on tärkeää kannustaa MS-tautia sairastavia liikunnallisesti aktiivisiksi jo sairauden varhaisvaiheista lähtien.Multiple sclerosis (MS) is a chronic inflammatory and neurodegenerative disease of the central nervous system causing progressive disability and a wide range of neurological symptoms. There exists no cure for MS, hence interventions are called for to ameliorate symptoms, maintain functioning, and improve quality of life in persons with the disease. Within the last decade, exercise training has been recognised as an effective tool in the rehabilitation of MS. Yet, evidence in the area is insufficient to guide detailed exercise prescriptions. The present study was designed to examine the effects of long-term combined training on functioning in persons with MS in a randomized controlled trial. The secondary aim was, in a cross-sectional design, to explore the associations between exercise capacity, disability, and leisure-time physical activity (before the training intervention). The training intervention emphasized resistance exercises, but was complemented by endurance training. Subjects in the training group (n = 47) first attended supervised training for three weeks during an inpatient rehabilitation period, and thereafter continued training for 23 weeks at home. Subjects in the control group (n = 48) received no physical activity intervention. Assessments took place at baseline and at six months. The primary outcome was walking speed, measured by the timed 25-foot (7.62 m) Walk Test and 500-meter Walk Test. Secondary outcomes included measures of physical and mental functioning, disability, and health-related quality of life. The drop-out rate over the intervention period was low (4%). The training group showed significant improvements, as compared with the control group, in primary outcome measures, upper extremity endurance, disability, and partly in motor fatigue. Training caused not serious adverse effects, but the adherence to the home training programme varied considerably. MS relapses were evenly distributed between the two groups (5/6 subjects). For the cross-sectional study, the results indicate that persons with MS present with poor cardiorespiratory fitness. Moreover, a main finding was that neurological disability was shown to be a predictor of endurance exercise capacity in MS. This study provides rigorous evidence for the beneficial effects of long-term exercise training mainly on physical functioning in persons with MS. The results confirm that exercise training is safe for persons with the disease and should be recommended for those with mild to moderate disability. The findings underscore the importance of encouraging people with MS to take part in regular physical activity and exercise training already from the early stages of the disease

Uuvuttaako laitoskuntoutus multippeliskleroosia sairastavia?

Pro gradu -tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusartikkelista. Kirjallisuuskatsauksessa kuvaillaan multippeliskleroosia (MS-tauti), tarkastellaan tautia sairastavien kuntoutusta ja selvitetään sairaudelle ominaisen uupumusoireen määrittelyä, ilmentymistä ja hoitoa. Tutkimusartikkeli on julkaistu syksyllä 2008 Disability and Rehabilitation aikakauslehdessä. Uupumus on yleinen ja kiusallinen oire MS-taudissa. Oireen hoidoksi suositellaan moniammatillista kuntoutusta, mutta tutkimustieto suosituksen tueksi on niukkaa. Tutkimusartikkelissa kuvatun tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, millaisia vaikutuksia kolmiviikkoisella laitoskuntoutuksella on lievää tai keskivaikeaa MS-tautia sairastavien kokemaan uupumukseen. Lisäksi tavoitteena oli selvittää uupumuksessa ilmenevää päivittäistä vaihtelua kuntoutuksen aikana. Tutkimusaineisto on peräisin Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen toteuttamasta yhteistutkimushankkeesta vuosina 2001-2004. Tutkimukseen osallistuneiden MS-tautia sairastavien kokemaa uupumuksen voimakkuutta arvioitiin Uupumusoirekyselyllä (The Fatigue Severity Scale). Tutkittavat luokiteltiin kyselyn pisteiden pohjalta ryhmään, joka koki merkittävää uupumusta (n = 66) ja ryhmään vailla merkittävää uupumusta (n = 25). Yleistä, päivittäistä uupumusta mitattiin Visual Analogue Scale -menetelmällä, ja depressiivisiä oireita arvioitiin The Centre for Epidemiologic Studies Depression Scale -asteikolla. Uupumusta merkittävästi kokeneessa ryhmässä oireen voimakkuus väheni Uupumusoirekyselyllä arvioituna keskimäärin 0.34 pistettä, kun se lisääntyi 0.23 pisteellä vailla uupumusta olleiden ryhmässä. Ero ryhmien muutoksissa oli merkitsevä. Sekundaarinen kovarianssianalyysi osoitti kuitenkin, että depression lievittymisellä oli merkittävää sekoittavaa vaikutusta uupumuksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Uupumuksen havaittiin myös vaihtelevan suuresti päivästä toiseen. Tutkimuksen mukaan laitoskuntoutus lievittää uupumusta MS-tautia sairastavilla. Tätä vaikutusta on arvioitava huomioiden muutokset mielialassa. Asiasanat:multippeliskleroosi, uupumus, depressio, laitoskuntoutus, moniammatillinen lähestymistap

Uuvuttaako laitoskuntoutus multippeliskleroosia sairastavia?

Pro gradu -tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusartikkelista. Kirjallisuuskatsauksessa kuvaillaan multippeliskleroosia (MS-tauti), tarkastellaan tautia sairastavien kuntoutusta ja selvitetään sairaudelle ominaisen uupumusoireen määrittelyä, ilmentymistä ja hoitoa. Tutkimusartikkeli on julkaistu syksyllä 2008 Disability and Rehabilitation aikakauslehdessä. Uupumus on yleinen ja kiusallinen oire MS-taudissa. Oireen hoidoksi suositellaan moniammatillista kuntoutusta, mutta tutkimustieto suosituksen tueksi on niukkaa. Tutkimusartikkelissa kuvatun tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, millaisia vaikutuksia kolmiviikkoisella laitoskuntoutuksella on lievää tai keskivaikeaa MS-tautia sairastavien kokemaan uupumukseen. Lisäksi tavoitteena oli selvittää uupumuksessa ilmenevää päivittäistä vaihtelua kuntoutuksen aikana. Tutkimusaineisto on peräisin Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen toteuttamasta yhteistutkimushankkeesta vuosina 2001-2004. Tutkimukseen osallistuneiden MS-tautia sairastavien kokemaa uupumuksen voimakkuutta arvioitiin Uupumusoirekyselyllä (The Fatigue Severity Scale). Tutkittavat luokiteltiin kyselyn pisteiden pohjalta ryhmään, joka koki merkittävää uupumusta (n = 66) ja ryhmään vailla merkittävää uupumusta (n = 25). Yleistä, päivittäistä uupumusta mitattiin Visual Analogue Scale -menetelmällä, ja depressiivisiä oireita arvioitiin The Centre for Epidemiologic Studies Depression Scale -asteikolla. Uupumusta merkittävästi kokeneessa ryhmässä oireen voimakkuus väheni Uupumusoirekyselyllä arvioituna keskimäärin 0.34 pistettä, kun se lisääntyi 0.23 pisteellä vailla uupumusta olleiden ryhmässä. Ero ryhmien muutoksissa oli merkitsevä. Sekundaarinen kovarianssianalyysi osoitti kuitenkin, että depression lievittymisellä oli merkittävää sekoittavaa vaikutusta uupumuksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Uupumuksen havaittiin myös vaihtelevan suuresti päivästä toiseen. Tutkimuksen mukaan laitoskuntoutus lievittää uupumusta MS-tautia sairastavilla. Tätä vaikutusta on arvioitava huomioiden muutokset mielialassa. Asiasanat:multippeliskleroosi, uupumus, depressio, laitoskuntoutus, moniammatillinen lähestymistap

När riksintresse står mot riksintresse : om restaureringen av Katrinetorps herrgård

I gigantiska infrastrukturprojekt som Öresundsbron och Citytun­neln där riksintressen står mot varandra har kulturmiljövårdens uppgift mest varit att "rädda vad som räddas kan"; man har tving­ats välja mellan olika alternativ med olika grader av påverkan på kulturmiljöerna. Katrinetorps herr­gård är ett exempel på hur en tra­fikplats och motorväg kan trasa sönder en anläggning. En upp­rustning har påbörjats med mål­sättningen att skapa en trovärdig miljö av det som blir kvar.

När riksintresse står mot riksintresse : om restaureringen av Katrinetorps herrgård

I gigantiska infrastrukturprojekt som Öresundsbron och Citytun­neln där riksintressen står mot varandra har kulturmiljövårdens uppgift mest varit att "rädda vad som räddas kan"; man har tving­ats välja mellan olika alternativ med olika grader av påverkan på kulturmiljöerna. Katrinetorps herr­gård är ett exempel på hur en tra­fikplats och motorväg kan trasa sönder en anläggning. En upp­rustning har påbörjats med mål­sättningen att skapa en trovärdig miljö av det som blir kvar.

Test-retest reliability of cognitive-motor interference assessments in walking with various task complexities in persons with Multiple Sclerosis

Background. Simultaneous execution of motor and cognitive tasks can result in worsened performance on one or both tasks, indicating cognitive-motor interference (CMI). A growing amount of research on CMI in persons with multiple sclerosis (pwMS) is observed. However, psychometric properties of dual-task outcomes have been scarcely reported. Objective. To investigate the between-day test-retest reliability of the motor and cognitive dual-task costs (DTCs) during multiple CMI test conditions with various task complexities in pwMS and matched healthy controls (HCs). Methods. A total of 34 pwMS (Expanded Disability Status Scale score 3.0 +/- 0.8) and 31 HCs were tested and retested on 3 single cognitive, 4 single motor, and 12 cognitive-motor dual tasks. Cognitive tasks included serial subtraction by 7, titrated digit span backward, and auditory vigilance. Motor tasks were walking at self-selected speed, over obstacles, crisscross, and while carrying a water-filled cup. Outcome measures were cognitive and motor DTC, calculated as percentage change of dual-task performance compared with single-task performance. Intraclass correlations (ICCs) and Spearman correlation coefficients were calculated as appropriate. Results. For DTCmotor of gait speed, ICCs ranged from 0.45 to 0.81 and Spearman correlations from 0.74 to 0.82. For DTCcognitive, ICCs ranged from -0.18 to 0.49 and Spearman correlations from -0.28 to 0.26. Reliability depended on the type of motor and cognitive task. Conclusion. Reliability of the DTCmotor was, overall, good, whereas that of the DTCcognitive was poor. The "walking" and "cup" dual-task conditions were the most reliable regardless of the integrated cognitive task